Viina on viisasten juoma?

Alkoholi oli minusta asia, joka kuului aikuisuuteen. Miten muutenkaan sitä ystäviä tapaisi kuin ravintolassa viinilasin äärellä. Se oli trendikästä, se oli sitä eurooppalaista ja se kuuluisi nuoren aikuisen elämään siinä missä kahvilakäynnit ja kuntosalitkin.

Olin aika varovainen luonteeltani, enkä koskaan ollut kokeilunhaluinen yllytyshullu. En siis vetänyt teininä kaatokännejä enkä maistellut Balilla sienismoothieta. Halusin olla ihan tavallinen kohtuukäyttäjä. Viinahan oli viisasten juoma ja kyllähän minä olin perusviisas ja sivistynyt ainakin sen verran, että viinaa osaisin ottaa.

En kuitenkaan osannut olla kohtuukäyttäjä. Vaikka kuinka harjoittelin, niin tulosta ei tullut. Välillä oli pitkiäkin aikoja, että join vain muutaman ja palasin juhlista ajoissa kotiin, mutta sitten löysin itseni taas hallitsemattomasta humalasta yhä uudestaan ja uudestaan. Kuinka paljon minun pitäisi yrittää, että kohtuukäyttö onnistuisi?

Mitä enemmän yritin, sitä enemmän epäonnistuin. Luonteen lujuus on hyve. Se lujuus, mitä harjoitin kohtuukäytön opetteluun, oli elämäni kovin työ. Se oli kuitenkin täysin turhaa. Ihan kuin olisin yrittänyt opetella lentämään ja tippunut aina vaan oksalta alas lätäkköön.

Minun oli hyväksyttävä, että en ole viisas. Tai sitten tuo sanonta on täysin typerä. Viina on niiden juoma, joilla ei ole perinnöllistä alttiutta sairastua päihderiippuvuuteen. Viisaudessa on pakko olla kyse jostain aivan muusta.

Viisaustutkija Eeva Kallio on sanonut ”Viisaalla on syvää itseymmärrystä, jolloin hän kykenee näkemään omat kielteiset puolensa niiden kivulloisuudesta huolimatta”.